Ford Focus RS WRC'07 ralliauton kehityksessä Fordin tekninen johtaja Christian Loriaux tiimeineen ei etsinyt oikotietä onneen ottamalla kehitystyössä suuria askelia, sillä se on nykyisten sääntöjen puitteissa mahdotonta. Sen sijaan kehitystiimi keskittyi työssään pienempiin mutta sitäkin tärkeämpiin asioihin. Ohessa '07 versioisen auton muutokset sekä Loriauxin ajatuksia hänen ja insinööriensä työstä.
Moottori
Ford Focus RS WRC'07 pohjautuu kuluttajille myynnissä olevasta Focus ST -mallistosta. Myyntiversiossa on viisisylinterinen 2,5 litran moottori. Kuitenkaan MM-sarjan säännöt eivät salli näin suuritilavuuksista moottoria käytettäväksi. 2006 vuosimallin Focus RS WRC ralliautossa käytettiin 2.0 litraista Duratecin moottoria turbolla sekä pakollisella 34mm kuristimella. Sama moottori tuottaa voiman myös 2007 versioiseen autoon.
- Koska ralliautoilussa ajettavuus, suorituskyky sekä ennen kaikkea luotettavuus näyttelevät suurta roolia, keskityimme 2007 versioisen auton moottorin kehitystyössä sen painoon, tehon käyttöön sekä luotettavuuteen, Loriaux sanoi.
2007 version moottorissa on kevyempi vauhtipyörä ja yksiköstä on karsittu kaikki tarpeettomat osat. Myös moottorin sisuskaluja on pyritty keventämään jotta auton kokonaispainosta on saatu mahdollisimman ideaalinen. Myös pakosarja on kokenut pieniä muutoksia.
Moottorin tekniset tiedot:
- Moottorin tyyppi:
Ford 1998cc Pipo built I4 Duratec WRC engine.
-
Neljä sylinteriä 16 venttiiliä.
- Iskun tilavuus: 85x88mm
-
Moottorinohjaus: Pi
- Turbo: Garrett (FIAn vaatimalla 34mm kuristimella)
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Jousitus
Ford Focus RS WRC 07 jousitus on virtuaalisesti identtinen 2006 versioisen kanssa. Iskunvaimentimet tarjoaa Reiger pienien painon kevennysten kera.
Jousituksen tekniset tiedot:
- Iskunvaimennus edessä ja takana: MacPherson jouset Reigerin säädettävillä iskunvaimentimilla.
- Kallistuksenvakaajat
edessä ja takana
-
Keraamiset pyöränlaakerit.
Kori
Näkyvimmät muutokset 2007 versioisessa autossa löytyy etupuskurista ja takaspoilerista, jota on paranneltu ajetellen auton aerodynamiikkaa.
- Autossa on uusi takasiipi vaikkakaan se ei radikaalisesti eroa 2006 vuoden autosta. Uudelleen muotoiltu spoileri vähentää ilmanvastusta, sanoi Loriaux.
Auton etuspoileri on myös kokenut pieniä aerodynaamisia muutoksia. Sitä on myös nostettu ylöspäin.
- 2006 versioisen auton etumaski oli liian matalalla emmekä ajallisesti ehtineet tehdä tarpeeksi testityötä kokeillaksemme eri versioisia puskureita. Näin meidän oli luokiteltava uusi automme puskurilla, joka kieltämättä oli liian alhaalla aiheuttaen usein soran lentämistä konepellille ja tuulilasille. Tämä aiheutti paljon ärtymystä kuljettajiemme keskuudessa. 2007 mallissa olemme nostaneet etumaskia ylös poistaaksemme ongelman. Tällä toimenpiteellä myös puskurimme tulevat säilymään ehjempinä kisoissa, Loriaux jatkoi.
Toinen näkyvä muutos löytyy puskureiden sivussa olevasta jäähdytysaukoista jotka ovat nyt pystysuuntaiset. 2006 mallisessa ne olivat vaakasuuntaiset. Myös II-kuljettaja on saanut osansa auton kehitystyöstä.
- Olemme tehneet pieniä muutoksia II-kuljettajan työskentelytilassa mahdollistaaksemme hänelle turvallisemman penkin. Turvallisuus on tärkein elementti työssämme, Loriaux selitti.
Vaihteisto
Yksi suurimpia muutoksia Ford Focus RS WRC'06 ralliautoissa verrattuna aikaisempiin kehitysversioihin oli vaihdelaatikko. Loriaux insinööreineen suunnitteli vaihdelaatikon, joka oli täysin erilainen kuin vuonna 1999 esitelty Ford Focus RS WRC -mallissa ja sitä seuranneissa kehitysversioissa. 2007-version autossa vaihdelaatikkoa ei painon kevennystä lukuun ottamatta ole juurikaan kehitelty, mutta suunnitelmat sen eteen on olemassa.
- Vaihdelaatikko on kehitystyömme seuraava askel. Tiedämme, että pystymme vaikuttamaan vaihteen valinnan nopeuteen ja olemme jo luokitelleet uusia osia mahdollistaaksemme sen. Kuitenkaan emme ole vielä tehneet tarpeeksi kehitystyötä voidaksemme ottaa ne käyttöön. Seuraavassa versiossa on mm. tämä parannus luvassa, Loriaux suunnitteli.
Vaihteiston tekniset tiedot:
- Jatkuvat neliveto M-Sportin suunnittelemalla aktiivisella keskilukolla sekä PI'n elektronisella lukkoyksiköillä.
-
M-Sport / Ricardo viisipykäläinen sekventaalinen vaihdelaatikko elektronihydraulisesti hallitulla vaihtajalla.
-
M-Sport / Sachs molevyinen hiilikuitukytkin.
Painojakauma
Loriaux otti innovatiivisessa kehitystyössä päämäräkseen lähestyä painojakaumassa maanpintaa. Nykypäivän ralliautoissa on voitu nähdä kuinka kuljettajat istuvat todella alhaalla kabiinissa. Loriaux on työssään onnistuneesti keskittynyt kilpa-ajoneuvon painonhallintaan. Siitä on erinomainen esimerkki hänen suunnittelema 2006-versioinen Ford Focus RS WRC ralliauto. 2007-versioisessa autossa ylimääräistä painoa on otettu pois moottorista, jousituksesta ja vaihteistosta.
- Moottori on noin 5 kg kevyempi aikaisempaan versioon nähden. Se on todella paljon ja siitä olen erityisen ylpeä. Suunnittelussa olemme siten pystyneet siirtämään etuosasta karsimamme 5 kg parantaaksemme auton painojakaumaa mahdollistaaksemme kuljettajillemme paremman auton käsittelyn.
Jarrut
- Soralla (edessä ja takana): 300mm Brembon jäähdytetyt levyt Brembon nelimäntäisellä satuloilla.
- Asfaltilla (edessä ja takana): 370mm Brembo jäähdytetyt levyt Brembon kahdeksanmäntäisillä satuloilla.
- Hydraulinen käsijarru säädettävällä jarrusuhteella.
Ohjaus:
Ohjaustehostimella varustettu. Puolitoistakierrosta päästä-päähän.
Vanteet ja renkaat
- Soralla: 7 tuumaa x 15 tuumaa (magnesium) vanteet BF Goodrichin 650mm renkailla
- Asfaltilla: 8 tuumaa x 18 tuumaa (magnesium) vanteet BF Goodrich 650mm renkailla.
Polttoainetankki:
FIA FT3 tankki, 94 litran kapasiteetti.
Mitat:
Pituus: 4362mm. Leveys: 1800mm. Akseliväli: 2640mm. Paino: 1230kg.