FORD-rallitalliin jälleen suomalaiskuljettajia - Mikko Hirvonen ja Ford sopimukseen
Ford ja Mikko Hirvonen yhdessä kartanlukijansa Jarmo Lehtisen kanssa ovat allekirjoittaneet kolmivuotisen sopimuksen tulevista MM-ralleista.
Fordin rallitiimissä suomalaisedustus on vahvempi kuin koskaan, sillä tiimi julkaisi lokakuussa jo Marcus Grönholmin ja Timo Rautiaisen kanssa tekemänsä sopimuksen. Molemmat kuljettajaparit pääsevät tositoimiin Fordin väreissä ja täysin uudella Ford Focus RS WRC:llä, jota talli testasi jo kauden 2005 viimeisessä osakilpailussa Australian Rallissa, tammikuussa ajettavassa Monte Carlo Rallissa.
25-vuotiaalle Mikko Hirvoselle Ford ei ole vieras merkki, sillä hän ajoi jo vuonna 2003 täyden MM-rallisarjan tiimin nimissä. Vuoden kilpailevalla merkillä kestäneen vierailunsa jälkeen, Mikko ajoi tänä vuonna kuusi MM-rallin osakilpailua yksityistallin Focus RS:llä.
Menestys oli huomattava, sillä hän oli muun muassa kolmas Catalonia Rallissa ja viides Kreikan Rallissa, jossa hän piti jopa johtoasemaa jonkin aikaa hallussaan. Merkittävän hänen menestyksestään tekee se, että Mikko ajoi saavutukset kaksi vuotta vanhemmalla kalustolla kuin pääkilpailijansa ja vielä yksityistiimissä. Elokuisessa Neste Rallissa Mikko ajoi Fordin virallisessa tiimissä sijoittuen viidenneksi.
Ford Team RS:n johtaja Jost Capito uskoo Marcuksen, Mikon ja uuden Ford Focus RS WRC:n muodostavan ensikaudella sellaisen paketin, joka varmasti näkyy ja kuuluu.
"Molemmat kuljettajat auttavat meitä pyrkimyksissämme voittaa rallin maailman mestaruus viimeistään vuosina 2007-2008. Vuosi sitten ilmoitimme olevamme täysillä mukana MM-rallisarjassa neljä seuraavaa vuotta eli kaudet 2005-2008. Samalla ilmoitimme tulevamme mukaan vuonna 2006 täysin uudella Focus RS WRC:llä. Auto tekikin jo debyyttinsä Australian rallissa ylittäen siellä kaikki odotuksemme. Odotammekin innolla tulevia kausia uusien kuljettajiemme kanssa, joiden käsissä uskomme automme kehittyvän vieläkin kilpailukykyisemmäksi", Jost Capito sanoo tyytyväisenä.
BP-Ford World Rally tiimin johtaja Malcolm Wilson on myös erittäin tyytyväinen Mikon kanssa tehtyyn sopimukseen.
"Halusimme tehdä Mikon kanssa kolmevuotisen sopimuksen, koska se tukee omia pyrkimyksiämme olla mukana MM-rallisarjassa ainakin vuoteen 2008. Myös Mikon menestys menneellä kaudella oli sitä luokkaa, että ei jää epäilyksellekään sijaa, etteikö kyseessä ole huippukuljettaja.
Mikko on saanut viimeisten kolmen vuoden aikana arvokasta kokemusta, jonka nyt saamme käyttöömme ja joka toivottavasti näkyy tulevina kausina."
"Mikko tulee varmasti hyötymään myös Marcuksen kaltaisen kuljettajan ammattitaidosta. Marcuksen kaltaisella nopealla ja nälkäisellä, mutta samalla myös luotettavalla kuljettajalla on paljon annettavaa ja yhdessä he muodostavat huipputiimin," Malcolm Wilson lisää.
Jyväskyläläinen Mikko Hirvonen on erittäin tyytyväinen paluustaan Fordin rallitiimiin. Hän on iloinen päästessään tiimiin, joka satsaa täysillä tulevaisuuteen. Hän odottaa innolla myös täysin uutta Focus RS WRC:tä.
"Viimeiset kolme vuotta ovat kasvattaneet minua tuleviin haasteisiin. Focus RS näyttää erittäin lupaavalta, enkä millään malttaisi odottaa pääseväni sen kanssa tositoimiin ja minulle jo tutuksi käyneen tiimin kanssa työskentelemään."