Tuoreimmat ralliuutiseni
Mikko Hirvonen & Jarmo Lehtinen
Kilpailukauteni 2008
Ford Focus RS WRC ralliautoni
Kuva- ja videogalleriani
Vauhdikas rallihistoriani
Fanikauppani
Kartturinkulma
Jätä puumerkkisi vieraskirjaani
Yhteistyökumppanini
Julkaisuvapaa mediakansioni
Ota yhteyttä ja kannusta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Olisi oikeutettua sanoa ralliautoilun olevan minulla veressä, sillä ensimmiset autourheilumuistot juontavat juurensa lapsuudesta kun pieni rallikuljettajan alku istui isänsä polvella ajaen autoa kotinsa vieressä jäätyneen järven jäällä.

Päättäväinen ja realistinen ralliuransa suhteen nuori suomalainen päätti oppia ajamaan rallia etuvetoisella ralliautolla. Vuonna 1998 hän osti elämänsä ensimmäisen ralliauton, kaksilitraisen Opel Kadettin. Saman tien serkkunsa kanssa Mikko osallistui rallikilpailuun ja huolimatta kahdesta ulosajosta, aikarangaistuksista sekä vaihdelaatikko-ongelmista näki onnellinen Hirvonen maalilipun.

Seuraavan kahden vuoden ajan ralli oli todellista perhejuhlaa vuoroin serkkunsa ja siskonsa istuessa kartturin penkissä muun perheen hyöriessä auton ympärillä. Vuosituhannen vaihteessa Mikko tunti olevansa valmis ottamaan uuden haasteen vastaan osallistuen rallin nuorten SM-sarjaan Opel Astralla ollen sarjan loppupisteissä seitsemäs 20 kilpailijasta.

Kilpailut kaudella 2000: Ralliauto Sijoitus
Lahti NuSM
Opel Astra GSi 16V gr. N
Keskeytys, tekninen vika
Laihia NuSM
Opel Astra GSi 16V gr. N
Yleiskilpailun 7.
Kiuruvesi NuSM
Opel Astra GSi 16V gr. N
Keskeytys, ulosajo
Tuupovaara NuSM
Opel Astra GSi 16V gr. N
Yleiskilpailun 6.
Tervakoski NuSM
Opel Astra GSi 16V gr. N
Yleiskilpailun 3.
Raisio NuSM Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, ulosajo
SM-Lapua ralli
Opel Astra GSi 16V gr. N
A-junioreiden yleiskilpailun 2.
SM-Kuopio ralli Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, tekninen vika
SM-Valkeakoski ralli Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, tekninen vika
SM-Uusikaupunki ralli Opel Astra GSi 16V gr. N Luokan 15.
SM-Hämeenlinna ralli Opel Astra GSi 16V gr. N Luokan 5.
SM-Exide ralli, Tampere Opel Astra GSi 16V gr. N Luokan 2. Yleiskilpailun 10.
Mänttä 200 ajo Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, tekninen vika
Ruuhimäki rallisprint Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, tekninen vika

Kaudeksi 2001 tavoitteet asetettiin yleisen SM-sarjaan uudelleen rakennetulla Opel Astralla. Oli aika opetella nuottikieltä Sirpa Jokisen kanssa. Hänen miehensä, Kari Jokinen on kansallisella tasolla yksi Suomen kokeneimmista kartanlukijoista.

Kausi eteni Mikon heiluttaessa tahtipuikkoa kunnes viimeisen osakilpailun viimeisenä kilpailupäivänä Astra karahti kiville. Näin kultamitali karkasi, mutta hopeaa tuli silti taskuun. Kauden lopuksi oli aika käynnistää kansainvälinen ralliura Italiasta.

Kilpailut kaudella 2001: Ralliauto Sijoitus
SM-Arctic Lapland Rally
Opel Astra GSi 16V gr. N
Luokan 6.
SM-Kaloppiralli, Loppi
Opel Astra GSi 16V gr. N
Luokan 3.
SM-Heinolaralli
Opel Astra GSi 16V gr. N
Luokan 2.
SM-Pohjanmaa ralli
Opel Astra GSi 16V gr. N
Luokan 5.
SM-Exide ralli, Tampere
Opel Astra GSi 16V gr. N
Luokan 2.
SM-Uusikaupunki ralli Opel Astra GSi 16V gr. N Luokan 2.
SM-Valvoline ralli Opel Astra GSi 16V gr. N Luokan 11.
Miljoonaralli Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, tekninen vika
Jyväskylän talviralli Opel Astra GSi 16V gr. N Keskeytys, ulosajo
Kannonkoski rallisprint Opel Astra GSi 16V gr. N Luokan 1. Yleiskilpailun 2.
Prealpi Trevigiane Asfaltto, Italia Nissan Sunny GTi Luokan 3. Yleiskilpailun 7.

Kolmessa vuodessa Hirvonen oli noussut nollapisteestä taisteluun Suomen mestaruudesta. Tämä herätti arvostetun managerin Timo Jouhkin mielenkiinnon ja Hirvonen sopi 12 kuukauden kehitysohjelmasta tarkoituksenaan kilpailla kaudella 2003 MM-sarjassa.

Kaudella 2002 Mikko osallistui yli 20 ralliin saadakseen kokemusta ja päästäkseen tavoitteeseensa yhdessä kartanlukijoidensa, Miikka Anttilan ja Jarmo Lehtisen kanssa. Kausi päättyi F2-ryhmän Suomen Mestaruuteen Volkswagen Golf Kit Car'lla. Kansainvälistä kokemusta Hirvonen haki niin Italian Subaru Cupista kuin valikoiduista MM-ralleista.

Kilpailut kaudella 2002: Ralliauto Sijoitus
SM-Arctic Lapland Rally
Volkswagen Golf IV KitCar
Luokan 1.

SM-Osuuspankki ralli, Lapua

Volkswagen Golf IV KitCar
Luokan 3.
SM-Nilsiä ralli
Volkswagen Golf IV KitCar
Luokan 1.
SM-Waltikka ralli, Valkeakoski
Volkswagen Golf IV KitCar
Luokan 1.
SM-Exide ralli, Tampere
Volkswagen Golf IV KitCar
Luokan 1.
SM-Uusikaupunki ralli Volkswagen Golf IV KitCar Keskeytys, tekninen vika
Prealpi Trevigiane Terra, Italia Subaru Impreza WRX STi Yleiskilpailun 25.
Coppa Liburna, Italia Subaru Impreza WRX STi Cup 1, yleiskilpailun 7.
Rally Dell'Adriatico, Italia Subaru Impreza WRX STi Keskeytys, ulosajo
Rally San Marino, Italia Subaru Impreza WRX STi Luokan 5, yleiskilpailun 16.
Golfo dell'Asinara, Italia Subaru Impreza WRX STi Cup 1, yleiskilpailun 7.
Costa Smeralda, Italia Subaru Impreza WRX STi Cup 1, yleiskilpailun 7.
Altopiano 7 Comuni, Italia Subaru Impreza WRX STi Keskeytys, tekninen vika
Rally San Crispina, Italia Subaru Impreza WRC STi Keskeytys, ulosajo
Rally of Alba, Italia Ford Puma Super 1600 Keskeytys, tekninen vika
Rally Auxerre, Ranska Ford Puma Super 1600 Keskeytys, ulosajo
Coppa di Luca, Italia Citroen Saxo Super 1600 Luokan 2, yleiskilpailun 5.
Rally Citta di Luca, Italia Citroen Saxo Super 1600 Keskeytys, tekninen vika
Neste Rally Finland Renault Clio Super 1600 Luokan 1, yleiskilpailun 15.
Rally San Remo, Italia Renault Clio Super 1600 Keskeytys, tekninen vika
Prealpi Trevigiane Asfalto, Italia Subaru Impreza WRC -01 Yleiskilpailun 1.
Cumbrian Rally, Englanti Subaru Impreza WRC -99 Yleiskilpailun 1.
RAC Rally, Englanti Subaru Impreza WRC -99 Keskeytys, tekninen vika

Kova urakka tuotti tulosta ja kaudella 2003 Mikko ja Jarmo löysivät itsensä 2002-mallisen Ford Focus RS WRC ralliauton ratista osallistuen yhteensä 14 MM-ralliin. Kauden parhaimmaksi tulokseksi jäi kuudes sija Kyproksen MM-rallista.

Kilpailut kaudella 2003: Ralliauto Sijoitus
Monte Carlo MM-ralli
Ford Focus RS WRC'02
Keskeytys

Ruotsin MM-ralli

Ford Focus RS WRC'02
11.
Turkin MM-ralli
Ford Focus RS WRC'02
Keskeytys
Uuden-Seelannin MM-ralli
Ford Focus RS WRC'02
10.
Argentiinan MM-ralli
Ford Focus RS WRC'02
16.
EOS Ralli, Eesti Toyota Corolla WRC Keskeytys
Kreikan MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 Keskeytys
Kyproksen MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 6.
Saksan MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 13.
Suomen MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 Keskeytys
Australian MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 9.
Italian MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 Keskeytys
Ranskan MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 10.
Espanjan MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 14.
Iso-Britanian MM-ralli Ford Focus RS WRC'02 Keskeytys
Kannonkoski rallisprint Toyota Corolla gr. F Luokan 2, yleiskilpailun 5.

Kaudeksi 2004 Hirvonen liittyi maineikkaan Subarun MM-tiimiin saaden lisää arvokasta kokemusta 16 MM-rallista. Kauden parhaimmat sijoitukset tulivat Argentiinan ja Australian MM-ralleista Hirvosen ollessa koko rallin neljänneksi kiireisin kuljettaja.

Kilpailut kaudella 2004: Ralliauto Sijoitus
Monte Carlo MM-ralli
Subaru Impreza WRC2003
Keskeytys

Ruotsin MM-ralli

Subaru Impreza WRC2003
9.
Meksikon MM-ralli
Subaru Impreza WRC2003
5.
Uuden-Seelannin MM-ralli
Subaru Impreza WRC2003
7.
Kyproksen MM-ralli
Subaru Impreza WRC2003
5.
Kreikan MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 Keskeytys
Turkin MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 6.
Argentiinan MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 4.
Suomen MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 Keskeytys
Saksan MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 8.
Japanin MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 7.
Iso-Britanian MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 7.
Ranskan MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 10.
Espanjan MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 8.
Australian MM-ralli Subaru Impreza WRC2003 4.

Kaudella 2005 Hirvonen ja Lehtinen ajoivat viisi MM-rallia yksityisrahoitteisella Ford Focus RS WRC ralliautolla sekä yhden MM-startin Skoda Fabia WRCllä.

Kauden ja myös tämän hetkisen ralliuran sijoitus tuli kauden loppupuolella ajetusta Katalonian MM-rallista, jossa Mikko taisteli itsensä palkintokorokkeelle ollen kolmas. Hän oli myös ensimmäinen yksityiskuljettaja, joka on johtanut MM-kilpailua sitten kauden 2001 Kreikan MM-rallin. Vahvojen näyttöjen ansiosta kausi 2006 toi tullessaan kolmivuotisen tehdassopimuksen Fordin tehdastallissa.

Kilpailut kaudella 2005: Ralliauto Sijoitus

Ruotsin MM-ralli

Ford Focus RS WRC03
Keskeytys
Italian MM-ralli
Ford Focus RS WRC03
Keskeytys
Kreikan MM-ralli
Ford Focus RS WRC03
5.
Suomen MM-ralli
Ford Focus RS WRC03
5.
Japanin MM-ralli Skoda Fabia WRC05 Keskeytys
Espanjan MM-ralli Ford Focus RS WRC03 3.
Portugalin ralli Subaru Impreza WRC Sti 2.
SM-Uusikaupunki ralli Subaru Imprexa WRX STi Spec-C 2.

Kausi 2006 oli ensimmäinen kolmivuotisesta sopimuksesta Fordin tehdastiimin kanssa ja se antoi parhaat mahdollisuudet tasavertaisesti taistella kilpailujen voitoista kaksinkertaisen maailmanmestarin ja tallitoverin Marcus Grönholmin rinnalla. Kaudella 2006 Mikon kilpailuohjelmaan kuului täysi MM-sarja Ford Focus RS WRC'06'lla.

Mikko ja Jarmo kilpailivat nousujohteisesti ajaen erinomaisia sijoituksia rallista toiseen. Kausi huipentui ralliuran ensimmäiseen MM-voittoon Australiassa sekä Fordin tehdastiimin merkkimestaruuteen. Kuljettajien MM-sarjassa Mikko kaasutteli pronssille.

Ajankohta Kilpailun nimi Sijoitus Kisaraportti
20-22.01.2006 Monte Carlo 7. Raportti
03-05.02.2006 Ruotsi 12. Raportti
03-05.03.2006 Meksiko 15. Raportti
24-26.03.2006 Espanja 9. Raportti
07-09.04.2006 Ranska 4. Raportti
28-30.04.2006 Argentiina Keskeytys Raportti
19-21.05.2006 Italia 2. Raportti
02-04.06.2006 Kreikka 3. Raportti
11-13.08.2006 Saksa 8. Raportti
18-20.08.2006 Suomi 3. Raportti
01-03.09.2006 Japani 3. Raportti
22-24.09.2006 Kypros 3. Raportti
13-15.10.2006 Turkki 2. Raportti
27-29.10.2006 Australia 1. Raportti
17-19.11.2006 Uusi-Seelanti 2. Raportti
01-03.12.2006 Iso-Britania Keskeytys Raportti

Kaudella 2007 rimaa oli nostettava, sillä nälkä alkoi kasvaa syödessä. Ralliuran ensimmäinen voitto oli saavutettu ja lisää vauhdin kasvun myötä odotettavissa. Seuraavan virstanpylvään Hirvonen saavutti MM-sarjaan debytoineessa Norjassa, josta heltisi uran toinen voitto. Tasaisen varmoja sijoituksia sekä MM-pisteitä kertyi takataskuun yhtä MM-rallia lukuun ottamatta kaikissa muissa. Kausi huipentui Iso-Britanian MM-rallin voittoon sekä edelliskauden tapaan pronssiseen MM-sijaan. Panokset kaudelle 2008 kasvoivat syksyllä, jolloin tallitoveri Marcus Grönholm ilmoitti siirtyvänsä rallieläkkeelle Mikon periessä suuret saappaat.

Ajankohta Kilpailun nimi Sijoitus Kisaraportti
19-21.01.2007 Monte Carlo 5. Raportti
09-11.02.2007 Ruotsi 3. Raportti
16-18.02.2007 Norja 1. Raportti
09-11.03.2007 Meksiko 3. Raportti
29-31.03.2007 Portugali 5. Raportti
04-06.05.2007 Argentiina 3. Raportti
18-20.05.2007 Italia 2. Raportti
01-03.06.2007 Kreikka 4. Raportti
03-05.08.2007 Suomi 2. Raportti
17-19.08.2007 Saksa 3. Raportti
01-03.09.2007 Uusi-Seelanti 3. Raportti
05-07.10.2007 Espanja 4. Raportti
12-14.10.2007 Ranska 13. Raportti
28-28.10.2007 Japani 1. Raportti
16-18.11.2007 Irlanti 4. Raportti
01-03.12.2007 Iso-Britania 1. Raportti
Mikko Hirvosen kotisivut on suunnitellut ja toteuttanut Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net