10.02.2008 - Hirvonen toinen Ruotsissa - Kannonkoskelainen MM-pistejohtoon
Maailmanmestaruuden tavoitteekseen asettaneen Mikko Hirvosen laskelmissa Ruotsin ralli piti ehdottomasti voittaa. Toinen sija ei kuitenkaan ollut Hirvoselle katkera pala nieltäväksi, sillä hän siirtyi ensimmäisen kerran urallaan MM-pistejohtoon. Toisen tilan jakavat Ruotsissa voittanut Jari-Matti Latvala ja kisan keskeyttänyt Sebastien Loeb, jotka ovat Hirvosta kuusi pistettä perässä.
- Tosi hyvä alku kaudelle, parempi kuin odotin, liki minuutin Latvalalle hävinnyt Hirvonen sanoi.
Hirvosen ehkä pahin haastaja, Citroen-kuljettaja Loeb tyri mahdollisuutensa jo perjantaina ulosajoon. Lopulta ranskalainen keskeytti moottoririkkoon.
- Kyllähän tässä täytyy alkaa pitämään Jari-Matinkin kyytiä silmällä. Hän tulee varmemmaksi koko ajan. Olihan se toki tiedossa, että hän voittaa tällä kaudella.
Hirvonen osoitti kypsyyttä Loebin keskeyttämisen jälkeen. Hän tyytyi kakkossijaan ja kahdeksaan MM-pisteeseen, eikä lähtenyt riskillä tavoittelemaan voittoa.
- Tilanteen mukaan pitää elää ja tärkeintä on MM-johto. Nämä pisteet piti ottaa, typeriä virheitä ei voi tehdä. Voittovauhti pitää silti kauden kuluessa löytää vielä moneen kertaan. Parannettavaa on paljon.
Lopputulokset Ruotsin MM-ralli:
1. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 2hr 46min 41.2sec
2. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 2hr 47min 39.5sec
3. G Galli/G Bernacchini ITA Ford Focus RS 2hr 49min 04.4sec
4. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 2hr 49min 40.6sec
5. A Mikkelsen/O Floene NOR Ford Focus RS 2hr 52min 27.2sec
6. D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 2hr 53min 54.3sec
7. T Gardemeister/T Tuominen FIN Suzuki SX4 2hr 57min 16.5sec
8. J Hanninen/M Markkula FIN Mitsubishi Lancer 2hr 59min 08.7sec
9. M Østberg/O Unnerud NOR Subaru Impreza 3hr 00min 09.7sec
10 J Ketomaa/M Teiskonen FIN Subaru Impreza 3hr 00min 31.9sec
9.2.2008 - Hirvonen varmistelee toista sijaa Ruotsin MM-rallissa
MM-kullan tavoitteekseen asettanut Hirvonen varmistelee toista sijaansa. Eroa kolmantena olevaan Italian Gianluigi Galliin on kertynyt 46,1 sekuntia.
– Suunnitelmissani oli voittaa täällä, mutta Jari-Matti on ollut nopeampi ja ansaitsee kärkipaikan. Halusin tavoittaa hänet, mutta en saanut itsestäni irti aamulla, Hirvonen kertoi.
– Tyydyn kakkospaikkaan. Ero on iso molempiin suuntiin, joten ajan sunnuntaina huolellisesti renkaita säästellen, hän jatkoi.
Superrallisäännöllä kisaan lauantaina palannut Sebastien Loeb keskeytti jälleen lauantaina. MM-sarjaa johtavan ranskalaisen matkanteko päättyi toistamiseen moottorihuolien takia. Hirvonen nousee ensimmäisen kerran urallaan MM-sarjan kärkeen, jos hän pitää asemansa.
Järjestäjät peruivat 12. erikoiskokeen tien kehnon kunnon takia. Leudossa säässä pikataipaletta ei voitu ajaa toistamiseen.
– Myös päivän viimeistä edellinen pätkä olisi pitänyt perua. Kaikki vain säästelivät renkaita, ei siellä ajettu kilpaa, Hirvonen totesi.
Kisapaikalle on povattu suojasäätä myös sunnuntaiksi.
Tilanne toisen kilpailupäivän jälkeen:
1. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 2hr 03min 53.7sec
2. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 2hr 04min 43.5sec
3. G Galli/G Bernacchini ITA Ford Focus RS 2hr 05min 29.6sec
4. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 2hr 06min 34.6sec
5. M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 2hr 08min 31.3sec
6. A Mikkelsen/O Floene NOR Ford Focus RS 2hr 08min 41.8sec
7. D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 2hr 10min 45.6sec
8. T Gardemeister/T Tuominen FIN Suzuki SX4 2hr 12min 43.0sec
9. J Hanninen/M Markkula FIN Mitsubishi Lancer 2hr 12min 46.4sec
10 J Ketomaa/M Teiskonen FIN Subaru Impreza 2hr 13min 54.5sec
8.2.2008 - Hirvonen varmistelemassa kakkossijaa Ruotsin MM-rallissa
Lauantain erikoiskokeille Latvala lähtee ensimmäisenä, mikä saattaa hidastaa hänen menoaan. Joka tapauksessa tuurilaisen täytyy pitää päänsä kylmänä, sillä sunnuntaina päättyvästä rallista on ajamatta vielä 12 erikoiskoetta.
– Huomenna on tietysti vaikeampaa, kun olen ensimmäisenä tiellä. Mennään erikoiskoe kerrallaan. Tallipäällikkö Malcolm Wilson on antanut luvan ajaa samaan malliin kuin tänäänkin, Latvala kertoi.
Citroenin ranskalaistähden Sebastien Loebin matka päättyi uran 100. MM-rallissa nolosti. Hän osui neljännellä erikoiskokeella lumipenkkaan, ja auto pyöri katon kautta ympäri. Loeb raahautui huoltotauolle, mutta ei lähtenyt viidennelle pikataipaleelle.
– Ei ollut mielekästä lähteä enää ajamaan, auton moottori- ja kytkinhuolista kärsinyt Loeb sanoi.
Loeb jatkaa rallia lauantaina superrallisäännön turvin.
Loebin tohelointi antoi MM-kullan tavoitteekseen asettaneelle Hirvoselle puntaroitavaa. MM-taiston kannalta olisi ehkä järkevää varmistaa toinen sija.
– Sellainen ihan viimeinen puristus jää nyt puuttumaan, kun Loeb putosi pois. Voihan sitä vähän koittaa vielä voittoakin, mutta päällimmäisenä mielessä on MM-kamppailu, Hirvonen myönsi.
– Jari-Matti ajoi pirun hienosti, vaikka lähtöpaikka jonkin verran häntä jeesasi, Hirvonen kehui.
Illalla Hirvosen aikaan ilmestyi kymmenen sekuntia lisää ja hän putosi tulosluettelossa kolmanneksi norjalaisen Henning Solbergin taakse. Hirvosen ja kakkoskuljettaja Jarmo Lehtisen mukaan kyse oli järjestäjien erheestä.
– Mitään aikasakkoa ei ole tullut. Elektronisen systeemin käytössä on tapahtunut vain joku virhe. Joku on nyt painanut väärää nappia. Olemme toisena, Lehtinen korosti.
Tilanne ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen:
1. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 1hr 03min 33.3sec
2. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 1hr 04min 21.5sec
3. H Solberg/C Menkerud NOR Ford Focus RS 1hr 04min 29.6sec
4. G Galli/G Bernacchini ITA Ford Focus RS 1hr 04min 35.3sec
5. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 1hr 05min 18.5sec
6. M Østberg/O Unnerud NOR Subaru Impreza 1hr 05min 48.4sec
7. M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 1hr 06min 32.9sec
8. T Gardemeister/T Tuominen FIN Suzuki SX4 1hr 06min 54.9sec
9. A Mikkelsen/O Floene NOR Ford Focus RS 1hr 07min 39.1sec
10 P Sandell/E Axelsson SWE Peugeot 207 1hr 08min 47.9sec
6.2.2008 - Mikko Hirvonen ennakoi Ruotsin rallista rengasrikkojen kisaa
Mikko Hirvonen kierteli mietteliäänä läpi Ruotsin rallin uusitun reitin. Matkalla on kymmenen erikoiskoetta, jotka ajetaan kahdesti. Ajatuksia matkalla herätti reitin kunto.
- Olisin paljon luottavaisempi, jos keli olisi samanlainen kuin viime vuonna. Nyt tiellä on aika paljon hiekkaa, mutta tässä ei auta säästellä. Alusta asti on mentävä täysillä, Hirvonen sanoo.
Ruotsin ralli on MM-sarjan toiseksi nopein kilpailu. Värmlandin erikoiskokeille ajetaan jopa 120 kilometrin keskituntinopeuksia, joten kuljettajien kantti on kovilla, jos ohuen lumi -ja jääpeitteen alta kaivautuva sora katkoo tai repii nastat renkaista.
- Tästä voi tulla kisa, jossa nähdään eniten rengasrikkoja koko vuonna, Hirvonen tuumii.
MM-sarjan avanneessa Monte Carlo -rallissa toiseksi ajanut Hirvonen ampaisee reitille toisena, MM-sarjaa johtavan Sebastien Loebin perässä. Hirvonen sanoo, ettei hän osaa vielä sanoa, onko kärkipään lähtöpaikka hyvä vai huono.
- Teiden pohjat ovat monin paikoin pehmeät. Se varmasti hidastaa menoa kärjessä, mutta toisaalta voi olla, että kärjessä renkaat ja nastat kestävät vähän paremmin, Hirvonen aprikoi.
Lähtöpaikka pieni arvoitus
Vuosi sitten Fordin Marcus Grönholm ajoi uransa viidennen Ruotsin rallin voiton kukistaen vaivatta toiseksi tulleen Sebastien Loebin. Ohjaustehostinongelmista kärsinyt Hirvonen oli kolmas. Nyt Hirvonen, 27 lähtee jahtaamaan Loebin päänahkaa ja uran ensimmäistä Ruotsin rallin kärkisijaa.
- Voi olla, että perjantaina joku paremmalla lähtöpaikalla oleva kilpailija voi tulla takaa ohi. Hänet pitää ajaa sitten lauantaina kiinni, mutta tärkeintä olisi pitää Loeb takana heti perjantaista alkaen, Hirvonen sanoo.
Uusien sääntöjen mukaan kaikki kärkikuljettajat ajavat kisan samoilla Pirellin nastarenkailla. Vuonna 2004 Ruotsin rallin voittaneelle Loebille startti on uran sadas MM-sarjassa, mikä ei ranskalaisen kuljettajavirtuoosin mielestä ole mitään, jolle hän uhraisi ajatuksia.
- Olisihan se toki hienoa voittaa uran sadas MM-startti, mutta tärkeintä olla MM-pisteillä, Loeb linjasi strategiaansa.