5.10.2008 - Loeb tiukensi otettaan rallimestaruudesta - Hirvonen kolmas
Sebastien Loebilla on vahva ote uran viidennestä rallin maailmanmestaruudesta. Katalonian rallissa ranskalainen Citroen-kuljettaja vei ylivoimaisen voiton, vaikka hölläsi vauhtiaan jo lauantaina iltapäivällä. 24,9 sekuntia Loebille hävinnyt Dani Sordo varmisti ranskalaistallille kaksoisvoiton.
- Todella kovaa se menee. Toivotaan, että sillä vauhdilla, joka löydettiin lauantaina iltapäivällä pystytään viikonvaihteen Korsikan rallissa edes vähän härnäämään miestä, kolmanneksi ajanut Mikko Hirvonen tuumi.
Loeb johtaa MM-sarjaa 12 pisteellä ennen Hirvosta. Hän voi juhlia mestaruutta jo Korsikalla, jos ero Hirvoseen kasvaa kahdeksalla pisteellä. Sarjasta ovat ajamatta Korsikan, Japanin ja Walesin rallit.
Hirvonen tuskaili autonsa alustan ja voimansiirronsäätöjen kanssa puolitoista päivää Katalonian rallissa. Hän oli liki koko ajan neljäs, kunnes nousi rallin lopussa kolmanneksi, kun Ford-tallitoveri Francois Duval pudottautui neljänneksi. Hirvonen hävisi Loebille reilun minuutin.
- Autoa ruuvattiin kisan aikana paljon. Eniten vastaan harasi takalukko (tasauspyörästön lukko), joka oli aluksi liian kireä. Kun se vaihdettiin lauantaina, moni asia loksahti kohdalleen, Hirvonen sanoo.
Loebille, 34, voitto Katalonian rallissa oli kauden yhdeksäs MM-rallin kärkisija ja uran 45. MM-rallin voitto.
Liika yritys kostautuu
MM-sarja jatkuu perjantaina Korsikan kapeilla, mutkaisilla ja pinnaltaan karheilla asvalttiteillä. Siellä Hirvonen ei aio tehdä samaa virhettä kuin Katalonian rallissa perjantaina.
- Nyt kävi niin, että kun perjantaina lippu heilahti, unohdin kaiken mitä olen asvaltilla ajamisesta oppinut. Yritin mennä kaasu pohjassa joka paikkaan ja nykyrenkailla auto alkaa silloin puskea. Ongelma korostui, kun reitillä oli paljon pitkiä mutkia, Hirvonen totesi.
Lopputulokset Espanjan MM-ralli:
1. S Loeb/D Elena FRA Citroen C4 3hr 21min 17.4sec
2. D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 3hr 21min 42.3sec
3. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 3hr 22min 19.9sec
4. F Duval/P Pivato BEL Ford Focus RS 3hr 22min 28.2sec
5. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 3hr 24min 44.8sec
6. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 3hr 25min 21.2sec
7. C Atkinson/S Prévot AUS Subaru Impreza 3hr 25min 22.3sec
8. A Mikkelsen/O Floene NOR Ford Focus RS 3hr 26min 37.0sec
9. M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 3hr 29min 00.6sec
10 B Tirabassi/F Gordon FRA Subaru Impreza 3hr 30min 22.4sec
4.10.2008 - Hirvonen jahtaa yhä kolmatta sijaa
Kisaa johtava Sebastien Loeb sinetöi uransa neljännen Katalonian MM-rallin voiton ja tallitoveri Dani Sordo varmistaa Citroen-tallin kaksoisvoiton, jos kumpikaan ei sorru virheisiin tai teknisiin murheisiin kisan päätösetapilla sunnuntaina.
Fordin Mikko Hirvonen jatkaa sunnuntaina taistelua kolmannesta sijasta tallitoverinsa Francois Duvalin kanssa. Lauantain jälkeen Sordo on toisena 27,7 sekuntia Loebista, Duval kolmantena 51,4 sekuntia kärjestä ja Hirvonen neljäntenä 13,2 sekuntia Duvalin perässä.
- Kun Sitikoihin oli noin iso ero, ei otettu isoja riskejä. Jos olisi oltu "iholla", oltaisiin menty ihan maksimia. Sitikoita vastaan hävittiin taistelu jo perjantaina. Sunnuntaina täytyy vielä vääntää kolmannesta sijasta Duvalia vastaan, Hirvonen summasi lauantain vauhtiaan.
Loeb on johtanut kisaa koko matkan. Lauantain hän voitti kuudesta erikoiskokeesta neljä. Yhteen pohja-aikaan pystyivät myös Hirvonen ja Duval. Hirvonen voitti kisan pisimmän, 38 kilometrin mittaisen ek:n, kun se ajettiin iltapäivällä toisen kerran. Kaikki etapin kolme ek:ta ajettiin kahdesti.
- Auton säätöjen kanssa pelattiin koko päivä ja löydettiin viimein iltapäivällä sopivat. Suurin syy vauhdin paranemiseen oli silti se, että hokasin taas, miten asvaltilla pitää ajaa, Hirvonen tunnusti.
Loeb ei ottanut riskejä
Loeb johtaa kuljettajien MM-sarjaa kahdeksalla pisteellä ennen Hirvosta. Ero on kasvamassa yli kymmenen pisteen ennen ensi viikon Korsikan MM-rallia, jos Loeb voittaa Kataloniassa. Näin ollen loppukauden kolmessa kilpailussa hänellä olisi varaa keskeyttää kerran ja pysyä silti MM-johdossa.
Katalonian rallissa Loeb ajoi lauantaina ilman suuria riskejä.
- Otin iltapäivän aika varovaisesti, Loeb totesi.
Fordin kakkostiimin Jari-Matti Latvala tuli yön tauolle kahdeksantena. Eroa seitsemäntenä olevaan Subarun Chris Atkinsoniin on vain 3,4 sekuntia. Suzukin Toni Gardemeister on 15:s.
Katalonian rallissa ajetaan sunnuntaina kuuden ek:n etappi.
Tilanne toisen kilpailupäivän jälkeen:
1. S Loeb/D Elena FRA Citroen C4 2hr 22min 57.2sec
2. D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 2hr 23min 24.9sec
3. F Duval/P Pivato BEL Ford Focus RS 2hr 23min 48.6sec
4. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 2hr 24min 01.8sec
5. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 2hr 26min 04.1sec
6. U Aava/K Sikk EST Citroen C4 2hr 26min 05.5sec
7. C Atkinson/S Prévot AUS Subaru Impreza 2hr 26min 39.9sec
8. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 2hr 26min 43.3sec
9. A Mikkelsen/O Floene NOR Ford Focus RS 2hr 27min 14.4sec
10 M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 2hr 29min 23.0sec
3.10.2008 - Hirvonen taistelee kolmannesta sijasta
Fordin Mikko Hirvonen rukkasi päivätauolla autonsa jousitusta takaisin pehmeämpään suuntaan ja löysi hieman lisää vauhtia Katalonian MM-rallissa. Citroen-tallin Sebastien Loebille ja Dani Sordolle hän ei silti mahtanut mitään. Yön tauolle Hirvonen tuli neljäntenä 44,1 sekuntia kisaa johtavasta Loebista.
- Sellainen MM-rallien perusperjantai. Sitikat meni karkuun, eikä mahdettu mitään, Hirvonen harmitteli perjantain kuuden ek:n etapin jälkeen.
Hirvonen jäykensi tuntuvasti ajokkinsa alustaa edellisen asvalttikisaan verrattuna Katalonian rallia edeltäneissä testeissä. Perjantaina aamun kokemusten perusteella säätöjä rukattiin päivähuollossa toiseen suuntaan.
- Tauolla palattiin Saksan rallissa käytössä olleiden, pehmeämpien säätöjen suuntaan ja auto alkoi toimia paremmin, Hirvonen tunnusti.
Vaikka auton ajettavuus parani, kisan voittotaistelussa ei Hirvosta silti nähdä ainakaan näillä näkymin. Loeb ajoi pohjat kaikille perjantain erikoiskokeille ja Sordo oli kaikilla toiseksi nopein. Neljättä perättäistä Katalonian rallin voittoa jahtaava Loeb johtaa kisaa 15,8 sekunnilla ennen Sordoa.
- Jos nyt ei ihan ihmeitä tapahdu, Sitikoiden vauhtiin ei tässä kilpailussa ehditä, vaikka oma vauhti parani iltapäivällä. Edessä on taistelu Francois Duvalia vastaan kolmannesta sijasta, Hirvonen tunnusti.
Tilanne ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen:
1. S Loeb/D Elena FRA Citroen C4 1hr 10min 11.5sec
2. D Sordo/M Marti ESP Citroen C4 1hr 10min 27.3sec
3. F Duval/P Pivato BEL Ford Focus RS 1hr 10min 52.8sec
4. M Hirvonen/J Lehtinen FIN Ford Focus RS 1hr 10min 55.6sec
5. P Solberg/P Mills NOR Subaru Impreza 1hr 11min 59.0sec
6. U Aava/K Sikk EST Citroen C4 1hr 12min 12.7sec
7. J-M Latvala/M Anttila FIN Ford Focus RS 1hr 12min 15.9sec
8. C Atkinson/S Prévot AUS Subaru Impreza 1hr 12min 24.9sec
9. A Mikkelsen/O Floene NOR Ford Focus RS 1hr 12min 36.4sec
10 M Wilson/S Martin GBR Ford Focus RS 1hr 13min 53.6sec
2.10.2008 - Uudet iskunvaimentimet toivat Mikko Hirvoselle jämäkyyttä asvaltille
Testirupeamat Korsikan ja Espanjan asvalttiteillä nostivat rallin MM-sarjassa toisena olevan Mikko Hirvosen tunnelmia ennen perjantaina alkavaa Katalonian rallia. Edellinen kisa Uudessa-Seelannissa päättyi kolmanteen sijaan, kun rengasrikko pudotti palokkalaisen kärjestä toiseksi viimeisellä ek:lla.
- Olen noiden testin jälleen aika innoissani. Toivon mukaan vauhti riittää, Hirvonen sanoo.
MM-sarjassa ajetaan reilun viikon sisään kaksi asvalttirallia: Katalonian ralli kisataan Barcelonan lounaispuolella Tarragonan alueen nopeilla teillä. Ensi viikolla MM-rallikaravaani siirtyy Korsikan saarelle, jossa on tarjolla kapeita ja erittäin mutkaisia erikoiskokeita.
Citroen-talli ja kahdeksan pisteen erolla kuljettajien MM-sarjaa johtava Sebastien Loeb ovat suosikkeja molemmissa kisoissa. Hirvonen uskoo, että kaksi kolmen päivän testirupeamaa kohensivat Fordin kilpailukykyä edelliseen, elokuussa Saksassa ajettuun asvalttikisaan verrattuna.
- Lähdettiin kokeilemaan säätöjä laidasta laitaan ja katsomaan, keksitäänkö jotakin uutta. Hyvä tuli. Löydettiin uudet iskunvaimentajat, joilla auto toimi hyvin, Hirvonen sanoo.
Auton pitää elää ja rullata
Fordilla oli Saksan rallissa vaikeuksia löytää haluttu ajettavuus uudella asvalttirenkaalla. Nykyisin kaikki tallit ajavat samoilla Pirellin renkailla.
- Uuden renkaan takia oltiin Saksassa liikkeellä jousitukseltaan aika pehmeällä autolla. Nyt uusien iskareiden avulla löydettiin autoon tosi paljon pitoja, ja alusta on samalla jämäkkä ja tarkka ajaa. Auto tuntuukin nyt asvalttiautolle, Hirvonen sanoo.
Hirvonen ajaa kisan belgialaisen asvalttirallien erikoismiehen Francois Duvalin kanssa. Vakituinen tallitoveri Jari-Matti Latvala ajaa Katalonian ja Korsikan rallit Fordin kakkostiimissä.
- Duval aloitti testit ja alkoi pelata uusien iskareiden kanssa. Minä jatkoin siitä ja aloin rakentaa oman auton säätöjä heti niiden samojen iskareiden pohjalta. Oli hyvä idea mennä jousituksen säädöissä takaisin jäykempään suuntaan, sanoo Hirvonen, joka ei pidä yhtä jäykästä alustasta kuin Duval.
- Haluan, että auto vähän rullaa ja elää. Ajamisessa on silloin enemmän tuntumaa. Francois tosin ajaakin vähän eri tavalla. Hän heittää autoa aika paljon kurviin, Hirvonen sanoo.
Loeb voitettava
Loeb on voittanut Katalonian rallin vuodesta 2005 lähtien joka kerta. Hirvonen on ollut parhaimmillaan kolmas. Nytkin jo palkintosija on tiukassa, sillä Loebin espanjalainen tallitoveri Dani Sordo ja Duval ovat Kataloniassa vaikeita voitettavia.
Voittojahtiin Hirvonen kuitenkin lähtee. Kun MM-sarjasta on jäljellä vain neljä rallia, Loebin karkumatka ei saisi enää ainakaan kasvaa.
- Jos mestaruudesta meinaa taistella, Loeb pitää lyödä. Ja jos Loebin meinaa voittaa, on oltava nopeampi kuin kukaan. Ei siinä muu auta, Hirvonen kiteyttää.